Eihän sen mitään uutta ja ihmeellistä pitänyt olla, mutta vasta vähän aikaa sitten ihan oikeasti tiedostin, että minua vaivaa peniskateus.

Jo kakarana yritin olla yhtä hyvä kuin pojat. En minä silloin kovin poikamainen ollut, mutta leikin poikien kanssa ja kiipesin puuhun jos pojatkin kiipesi. Viisi vuotta nuoremman veljeni kanssa kisasimme lähes kaikesta - äidin huomiosta alkaen. Kaikki oli niin kauan hyvin kun minä pärjäsin, mutta kun veljeni alkoi lähestyä esimurkkuikää ja muuttui minua vahvemmaksi, ongelmat alkoivat. Veljeni harrasti jääkiekkoa, josta olin erityisen kateellinen. Miksi veli saa harrastaa niin kalliisti ja minä en?? No, sain sentään maalaustelineen, mutta en maaleja enkä siveltimiä kuin vasta pitkällisen ruikutuksen jälkeen.

Enää en ole veljelleni kuin harvoin kateellinen -  nyt kateus on kohdistunut työkavereihini. Olen firmassa ainut nainen. Firmassa on ollut periaate, että samasta työstä sama palkka. Ihan jees, mutta ei pidä paikkansa. Kun tulin taloon, minulle luvattiin, että kunhan osaan samat hommat kuin ukotkin, saan myös saman palkan. Suhteellisen tyytyväisenä paiskin hommia ennen kuin tajusin: en tule koskaan saamaan samaa palkkaa kuin ukot. Ensinnäkin: minun työtehtäviin ei kuulu samat työt kuin ukoilla. Toiseksi: olen hyvä siinä työssä mitä teen. Olen siinä parempi kuin ukot. Mutta saadakseni saman palkan, minun tulisi osata myös ukkojen hommat, jolloin olisin todellakin parempi kuin ne! (Ja epäreilua oli myös se, että veljeni kävin tekemässä urakkaa firmalle ja urakkaan laskettiin tuntipalkaksi melkein kaksi euroa enemmän kuin minun tuntipalkkani on. Ja minä olisin osannut myös ne hommat.)