Jussin kuolemasta tulee pian kuluneeksi kahdeksan vuotta. Näen vieläkin silloin tällöin painajaisia Jussista. Niissä se ilmestyy takaisin ja koko nykyinen elämäni on pois pyyhitty. Aivan kuin nykyinen elämäni olisi ollut vain hyvää unta ja se kaikki paska tulee taas takaisin. Hakkaan Jussia nyrkit verillä ja huudan: "Painu helvettiin! Vittu, sie oot kuollu!!" Mutta se vaan nauraa. En ole vieläkään kyennyt antamaan sille anteeksi, että se pilasi elämästäni viisi vuotta. Vai olinko se minä itse? Itselleni en ole kyennyt antamaan anteeksi, että olin niin heikko, etten uskaltanut lähteä. Ehkä pitäisi. Asioita, jotka olen yrittänyt unohtaa, putkahtelee aina silloin tällöin mieleeni.